keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Paljon kuvia ja vähän sanottavaa


















Nyt kun olette kaikkki antaneet julman arvionne kuvista niin voin iloisesti väittää, että olen tyytyväinen hevoseen. Se oli lakuun vähän kiireinen mutta pyöristyi laukassa myös oikeaan kierrokseen, jota ei ole varmaan tehnyt koskaan. Se kuunteli hyvin pohkeita ja sitä oli oikeasti miellyttävä ratsastaa. Syytän ehdottomasti pienempää kenttää siitä, että sen on pakko keskittyä ja samoin kuskin. Kuski kaatuu edelleen oikeassa kierroksessa erityisesti laukassa sisälle päin aivan tärkeitä määriä.. Pikku hiljaa siitäkin opitaan pois kun äiti kentän keskellä siitä aina muistuttaa. Tallikaverikin kehaisi hugoa, kun se osaa liikkua nätisti. Totewsin vain että itse tein ja säästin, mutta ei tuo siihen nähden kovin huonosti kulje. Lisää aikaa vaan niin siitä tulee varmaankin ihan hyvä.

Nämä kuvat ovat kaiketi jokunen päivä sitten otettuja ja sunnuntaina liuhulla kävi kengittäjä laittamassa kaviot kuosiin ja tänään tiedossa olisi pientä hyppelyä ja huomenna rokotus, mutta katsellaan miten pilotilla takamus kestää hyppäämistä ja halataanko taas tolppaa.

2 kommenttia:

  1. HYVÄLTÄ NÄYTTÄÄ JA VARMASTI MYÖS HYVÄLTÄ TUNTUU.
    EI MUUTA KUIN "TOLPATTOMIA" RATSASTUSHETKIÄ.
    Mielekkäitä harjoitteita ja paljon onnistumisia, toivoo Katariina Heinolasta

    VastaaPoista
  2. HYVÄLTÄ NÄYTTÄÄ JA VARMASTI MYÖS HYVÄLTÄ TUNTUU.
    EI MUUTA KUIN "TOLPATTOMIA" RATSASTUSHETKIÄ.
    Mielekkäitä harjoitteita ja paljon onnistumisia, toivoo Katariina Heinolasta

    VastaaPoista