tiistai 9. elokuuta 2016

Hugon kuulumisia

Hugo on asettunut hyvin tallin tavoille ja rauhoittunut huomattavasti laittaessa. Se alkaa olemaan jo varsin lupsakka hevonen, joten kyllä huomaa sen eron kun pääsee hevosta laittamaan käytävällä molemmin puolin kiinni.

Onneksemme Hugon uusi potentiaalinen tarhakaveri on päässyt jo tarhan viereen tutustumaan ja turpailemaan. Äidin tietojen pohjalta kyseessä on nuori lämppäri ruuna, eikä ruuna pojilla ole ollut mitään potkimista tai uhittelua viereisissä tarhoissa, joten olettamus olisi että pian Hugo saa tarhailu kaverin.

Ylempi kirjoitettu aijemmin, joten tämän hetkinen tilanne on että Hugolla on tarhakaveri. Hyvin pojat tulevat toimeen ja näillä näkymin Hugolle jää pomon paikka.

Hugo on tehnyt kentällä hieman kiemuroita ja ollut loppujen lopuksi ihan mukava ratsastaa. Suhteellisen kevyt kädelle eikä niin valtavasti pohkeen takana. Tasaisuutta pään kanssa on alkanut löytymään ja se ajoittain on jopa kunnolla kulkenut takaosan päällä. Lisää lihasta ja kehuja ja treeniä niin uskaltaudutaan ehkä johonkin koulukisoihin joskus.

Laitumelle jäänyt laukka on alkanut löytää tietään takaisin. Laukan pyöriminen on alkanut palata normaaleihin uomiinsa, joten ehkä voin rauhoittua sen laukan kanssa. Hevonen on tottunut taas normaaliin treeniin joten lihakset muistavat missä ne ovat ja mitä varten.





Hugo on päässyt nyt kahdesti maastoon ja on muuten meidän mieleen. Hoidettua hiekka pohjaa on riittämiin ja metsään pääsee köpöttelemään. eli monipuolisuutta löytyy ja Hugolle tekee hyvä se että pääsee vähän päästelemään höyryjä.



3 kommenttia:

  1. Hieno mies, hieno ratsastaja. Rupee löytymään tota ryhtiäkin tosi kivasti <3

    VastaaPoista
  2. HYVÄ NOORA JA HUUGO!!!!
    "PALASET ASETTUIVAT KOHDALLEEN !!" Yhteispelinne on taas sujuvaa ja se näkyy kuvista sekä tuntuu varmaan,sinulla Noora, hyvänä fiiliksenä.
    Jatkakaa noilla eväillä kohti uusia haasteita, vaikkapa kisoihinkin,jos "kisakavioo alkaapi kutkuttaa" ja jos sinua Noora semmoiset haasteet innostaa.
    Huugolla tallikaveri, hieno juttu.
    Kuulaita kivoja nautinnollisia ratsastusreissuja hyväksi todetussa ratsastusmaastossa toivottelee Katariina Heinolasta

    VastaaPoista