lauantai 18. toukokuuta 2013



Joo eli oltiin alangossa ja koitan saada sen jossain vaiheessa tubeen kun ei tähän suostu laittaan :((
Olin siis alangossa Miljan ja Sonjan kanssa :))
Minä~Flurry
Sonja~Sessa
Milja~Rebella

Flurry meni tosi hienosti. Sillä oli hieman energiaa, joten sain työstää sitä aika lailla. Menin flurryn kanssa koulua ja hieman puomeja hypättiin virkistytkseksi muutaman kerran estekkin. Flurry meni kauniisti muodossa, mutta laukan nostossa hieman innostui ja heitteli sillon tällön ilopukkeja. Päätin mennä puomeja laukassa. Poni säikähti jotain sen takana ja pää nousi aikas korkealle ja otti pienen spurtin mutta ei kolauttanut puomeihin. Flurry hikoili ihan kunnolla, kun joutu meneen reippaasti eikä mitään nöpö hölkkää :`DD Milja ja Sonja kokeili molemmat Flurryä ofc. Kävin myös rebellan selässä sillä välin kun Milja testas flurryä. Rebella meni ihan kivasti kun sitä vähän komensi. Pääsin rebellan kanssa helpolla, koska Milja oli taistellut sen kanssa. Sonjan mennessä flurryllä kävelin siinä vieressä, koska sonja on mennyt joka kerta shettiksellä alangossa ja flurry oli ollut mun kansa aika reipas. Kaikki muut pysy selässä paitsi sonja tippu kentällä jotenkin ihmeellisesti kun olin miljan kanssa maastossa kävelemässä :)) ei käyny pahasti eikä ilmeisesti tullut mustelmia. Pestiin siis ratsumme ja vietiin tarhaan ja ne päätti sitten piehtaroida :))
Tässä oli tää ratsastus sepustus.

Mut sen verran voin huomisesta suunnitelmastani kertoa että mennään Minä, Sonja ja Milja Särkkään :`DDDD






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti