torstai 3. toukokuuta 2018

Hieman ehkä liian innokas hevonen

Tänään hra H pääsi kärryjen eteen pitkästä aikaa. Lähdettiin tallikaverin kanssa pikku ajelulle. Meillä on edelleen sama vanha ongelma, nimittäin kärryihin pääseminen pihalla. Liiallista intoa ja tänään minä jarrutin ohjista, että kaveri pääsi kyytiin ja minä kävelin tarhoille asti kii ohjissa. Siihen mennessä oltiin saatu sellainen hullu ryysääminen loppumaan ja sen sai jotenkuten pysäytettyä. Sitten se sitten käppäilikin ihan iloisesti ja reippaasti. Alku hölkät menivät lähinnä toljotellessa kaikenlaista, sillä hevonen katseli lätäköitö sekä lintuja ja lumikasoja.

Kovemmassa vauhdissa kotiin päin pyysin vaistomaisesti vauhtia hevosen mielestä liian rajusti sillä se nosti laukan. Pikku hiljaa se pienensi laukkaa ja saatiinkin ruuna raville ja sitä kautta jatkettua. Tallilta pois päin ajaessa tahti oli parempi ja vauhtikin hyvä. Taas kotiin päin lähdettiin ja alkoi hyvin ja sitten kun vauhti hieman yltyi otti ruuna aikalailla tukea ja herran jarruttelu oli hieman hankalaa. Sitten hölköteltiin jäähdytys kierros ja pitkät loppukäynnit.



Herralle tuli tottakai hiki ja se sai melassivettä varusteiden purun jälkeen. Hyvin maistui ja tämän jälkeen vietiin ruuna pesulle. Nakki ei oikein välitä tuosta pesusta sinänsä vaikkakin se nauttii kun hiki ei jää ihoon.

Koska kesä lähestyy, kuivattelimme viimeisiä vesiä ulkona kävellessä. Nakki sai ylleen tosimiehen pinkin loimen ja käpsyteltiin vielä tovi. Hevonen sai kesän ensimmäiset vihreät ja voi onnen määrää. Tyytyväinen ruuna kaikessa hupsuttelusta ja tupsuttelusta. Ruunan häntä selvitettiin pesun jäljiltä ja tukka kammattiin suoraksi. Sitten ruuna vietiinkin kura tarhaan. Nyyh hirmuinen puunaus ja se riemu ei kauaa kestä.

3 kommenttia:

  1. Kiitos taas postauksestasi Noora.
    On teillä hyvä aktiviteetti Huugon kanssa päällä. HIENOA.
    Kaikille elollisille olennoille kevät tuntuu tuovan suuria ilonaiheita. Huuogolle esim. tuore ruoho on sitä. Hyvä juttu.
    Videosta näkyi, että vauhtia on kärryillessäkin.
    Aktiivista jatkoa teille !

    VastaaPoista
  2. Onko Nakilla vuokraajaa tm vai hoidatko itse kaikki liikutukset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo vuokraajaa. Miettinyt toki sitäkin vaihtoehtoa, jos selaisen ottaisi. :)

      Poista