sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kiinteitä esteitä ja kuolain rumbaa

Eli Hugolle on ollut kokeilussa muotoiltu D-kuolain, jolla hypättiin tänään ensimmäistä kertaa. Suuhun ne istuivat hyvin ja hevonen tutustui niihin ensin tallissa. Se sai aikaa mutustella ja tutkia niitä hetken ennen kuin lähdettiin töihin. Omaan silmään kuolainrengas on valtava.



Paikalla oli uskollinen hevosenlämmittäjä, joka lämmitti Hugon hyvin. Tekivät ympyröitä ja vaikka mitä mukavaa. Pilotti tosin mätkähti tantereeseen, kun hevosen kanssa tuli erimielisyyksiä suunnasta. Pilotti tuli suoraan pyrstölleen, mutta ei loukkaantunut tilanteessa.

Onnelliset apulaiset pääsivät myös kuviin. Lämmitelimme pystylle, jossa oli sateenkaari pelokkeet alla. Sateenkaariesteelle kielsimme kerran, mutta kuski korjasi virheensä. Hevonen oli "aika" innoissain esteistä, koska viimeiset pari viikkoa menty puomi-kavaletti treeniä.

Siiryimmehyppäämään tukkeja. Aloitin reiluuden vuoksi tukista, jota ei hypätä vedestä. Hevonen imi hyvin esteeseen ja ponnistus osui hyvään kohtaa eikä hevonen epäröinyt hetkeäkään. Hevonen tietää mitä nämä ovat ja miten nämä hypätään.

Siirryttiin hyppäämään tukkeja vedestä ja se on Hugolle todella vaikea paikka. Se aristaa vettä ja sieltä esteen hyppääminen on varmasti pienelle hevoselle kova paikka. Ensimmäisessä lähestymisessä se  liinat kiinni. Toisella lähestymisellä mentiin yli, koskakusk iihen, että jos sen hevosen haluaa yli niin en sekuntiakaan saa epäröidä. Veteen hevonen meni, mutta todella epäröiden. Paikat osuivat minne sattuu, mutta pääasia että hevonen yritti parhaansa.
Jokin selkeesti hyökkäsi jalkaan.... 
Lähestyminen pikkuhevosia syövään valtamereen... 

Kokeilime myös talojen hyppäämistä X menestyksellä. Hevonen ei kieltänyt, mutta sählättiin väleissä laittoman paljon, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin 

Meillä oli myös pysty, jolle otimme kiitettävästi hyppyjä. Korkeudesta eilemitään käsitystä, mutta ihan mukavan kokoineneste. Hugo imi esteelle hyvin ja oli innoissaan ja otti vain yhden kiellon ja sekin johtui kuskin epäröinnistä. 

 Vasempaan kierrokseen lihu oli mukava ja antoi jarruttaa ja lyhennellä laukkaa kivasti. Ja tuli super hyvin kiinni ja oli hyvän oloinen. Ponnistus paikat osuivat kohdilleen ja kuski ei maistnut maata kertaakaan.
 Oikeaan kierrokseen otimme pystyä ihan pikkuisena ja hevonen liioitteili sen minkä kerkesi esteelle.. Lähestyminen ihan päin kukkasia mutta yli meni.
 Ensin hieman isompana ja pohdittiin onko järkeä nostaa korkeammaksi..
 Hevonen toimi niin hyvin että nostimme parilla reijällä ja voi kuinka tyytyväinen hevoseen olla1 Vaikeampaan kierrokseen ei yhtään pudotusta ja kieltoja ei tullut. Paikat lähtivät aavistuksen kaukaa, mutta ei koskaan voi olla täydellinen.

Koko ratsastuksen ajan Hugo esitti hyvää pyörivää laukkaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti