perjantai 27. helmikuuta 2015

Hugo oli hyvä maastossa ja kentällä.

Hugo pääsi maastoilemaan torstaina Flurryn kanssa. Ystäväni salla ratsasti Flurryä ja Lenkki oli raskaampi Flurrylle kun Hugolle. Matkaa tuli 7,2 kilometriä. Eli kyseessä ihan pikku lenkki vain, koska Flurrylla ei ole kovin kova kunto. Huippu noupeus oli minulla ja Hugolla 39 km/h ja Flurrylla 25 km/h(?) Maasto meni hienosti ei kääntyilyjä, pelkäämistä riehumista. Hugo tosin hieman innostui tuosta 39 km/h vauhtisesta laukasta niin ei olisi halunnut hidastaa. Sain Hugon raviin kunnon jarruttamisella, kun sain raviin myötäsin ohjasta vaikka äijä paineli tuhatta ja sataa, noh ei  hän se ravissa pysynyt vaan laukalle. Siinä vedet silmissä nauraessai päätin että nyt se elukka ottaa siihen käyntiin, ettei flurry jää hirveästi jälkeen. Saman tien sain Hugon raviin ja sitten pienen ravin kautta käyntiin. Hugolla oli kivaa ja se huokui selkään asti. Iloista pärskähtelyä ja reipasta kävelyä.

Kentällä menimme perjantaina ihan vaan koulukiemuroita. Meillä oli kuvaaja alku verkkojen ja ekojen laukkojen ajan. Hugo oli aika löysä hieman laiska ja tahmea. Se ei oikein motivoitunut työn teosta vaan kentällä menevät kaverit olivat kiinnostavampia.

Käynnissä oli vähän sähläämistä. jalat kutisi, tahtoi mennä lujempaa ja tavalliseen tapaansa meni kuolaimen alla ja takana. Kun nostit pään ylös se nousi liiankin korkealle... Noh kyllä se siitä.

Ravissa Hugo halusi olla pitkä laama mötikkä. se vaan juoksi joko alta tai oli kuin kiinni liimassa. Hugo kulki niin pitkänä ettei pidempänä voi kulkea..

Laukassa oli ok saatiin isoja voimakkaita nostoja ja hyvää pyörivää laukkaa. Pää oli jossakin taivaissa, mutta hevonen pysyi pystyssä ja laukka rullasti.

Muut hevoset ja kameramies poistuu paikalta..

Käynti vähän rauhallisempaa ei jatkuvaa kuolaimen alle valumista. ympyröitä ja tempon vaihtelua.

Hevonen on kuuliainen ja pyöreä. Se käyttää takajalkojaan ja odottaa mitä siltä pyydetään. Ravia voi lisätä ja lyhentää kaikki onnistuu. Tehdään keski ympyrää kahdeksikkoa ja voltteja ja hevonen taipuu.

Laukka Valtavia nostoja hyvää laukkaa ja mahtavia fiiliksiä. Laukassakin oli kuuliainen vaikkakin innostunut. teimme keskiympyrää ja nostoja.

Sitten kuski saa kuningasidean miten olisivat ne laukan vaihdot. Hugo kun on niitä tehnyt pari kertaa kesällä joten ruosteessa on. Otettiin diagonaalilla laukkaa ja piruuttani kokeilin vaihtaako pyynnöstä. seurauksena häkeltynyt hevonen, jonka aivot raksuttavat, että mitäs tuollaisista avuista tulisi tehdä. Kokeilin muutamaan otteeseen hevonen ei tunutunut muistavan, joten tehtiin muistuts. tultiin Diagonaalille vasemmassa laukassa keski kohdilla raviin ja uusi nosto. Hugo oli hieman jäljessä eli ravi osuus meni pitkäksi. Uudestaan hieman lyhyempi ravi osuus. toistettiin muutaman kerran niin että diagonaalille tultiin vasemmassa laukassa vaihdettiin ja poistuttiin oikeassa laukassa. Tultiin oikeassa laukassa ja poistuttiin vasemmassa. Pian alkoi Hugo muistaa kuinka homma meni. Pian teimme jo perjaatteessa laukan vaihtoja. Hevonen tuli vasenta laukkaa, pudotti raville, muttei ottanut askeltakaan ravia ja vaihtoi laukan toiseen. saimme kerran tuollaisen vaihdon vasempaan että oikeaan kierrokseen. Sitten pääsi ratsastaja käymään onnen kukkuloilla. Tultiin diagonaalille vasenta laukkaa, tein puolipidätteen oikea lonkka alas ja tadaa se vaihtoi laukan. siitä kiitokseksi sai Hugo pitkää ohjaa ja taputukset sekä ns kunnia kierroksen, kun herra tuota laukkaamista rakastaa. Sitten taas ohjat kauniisiin kätösiin ja oikessa laukassa diagonaalille puolipidäte vasen lonkka alas ja tadaa vaihtoi taas. Siihen oli hyvä lopettaa ja kävimme ottamassa kevyen loppu verryyttelyn maastossa.




Onkos teillä sellaisia tilanteita, että kun kuvaaja lähtee niin palaset loksahtaa paikoilleen?

4 kommenttia:

  1. Voin kuvitella kuinka Flurry-pallomaha yrittää pysyä Huigiformulan perässä!! :D Ihania kuvia, Hugohan on tosi hieno erityisesti vikassa kuvassa ja toi banneri.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palomaha kyllä tuli kauniisti laukkaa jo alkuraveissa kun hugo hölkkäili :D Niin on mutta kuski sähl taas istunnan ja ohjien kanssa :( Kiitos kiitos tän bannerin aikaan saamiseen tarvittiin verta hikeä ja kyyneliä :D

      Poista
  2. Flurry meni kyllä ihan täysiä�� (tai ainaki nii lujaa ku se pääsee��)

    VastaaPoista