lauantai 2. kesäkuuta 2018

Kuulumisten päivittelyä

Meille ei kuulu mitään erikoista. Hevonen hölkkäillyt liinassa, ratsastettu, ajettu ja puuhailtu sekä puunailtu. Herra kyllä nauttii näistä lämpimistä keleistä, kun saa paistatella päivää. Toki ei 26 asteen helteessä kaheasti voi tehdä, mutta kun lämmöt laskee niin homma on siedettävämpää.

Ollaan tehty juoksuttaessa puomijuttuja ja koitettu saada ruunalle motivaatiota siihen ympyrällä juoksemiseen. Oikeaan kierrokseen tekee nättiä isoa ympyrää ja vasemmalle tulee syliin. !0 min menee hyvin molempiin suuntiin ja sitten vasen alkaa tökkiä ja hevonen kysellä onko pakko. Uhittelee ja tulee aivan kiinni juoksuttajaan, jottei voi juurikaan komentaa, ettei potkaise.

Hevosta kiinosti enemmän kuvaaja.. 

Viimeisin juoksutus kerta(mistä kuvatkin) Olin hirmu tyytyväinen lopputulokseen. Hevonen teki kiltisti töitä alku laiskuuden jälkeen. Ei se hyvälle näytä, muttei ole taöven pöhköpörö- energiaa niin se että jaksaa sen 20-30 min juosta narussa on mahtava saavutus.


Pitkästä aikaa Nakilla on ollut muutaman viime juoksutuskerran tuo juoksutus vyö ja sivuohjat. Tekee paljon tapaan liikkua, kun ei ole kymmenen kilometrin mittainen laama, muttei perustyötä voida korvata sivuohjilla. Voidaan toki ohjata jne. mutta perus työ on kaiken ydin ainakin omasta mielestä. Mutta meidän tavoitteet ovatkin olleet että saadaan käyntiä ja ravia sekä pysähdyksiä ympyrällä. Vasemmalla se kaatuu sisään ja tulee lapa edellä, mutta aika ja voima varmaankin korjaavat.
Meidän heppapoika on myös kehittynyt. Hevosia pelkäävästä kaverista on tullut tuon ruuna pojan kanssa hyvää pataa mikä helpottaa hevosnaisen elämää, kun ukkeli pärjää tuon kanssa niin voi komentaa hakemaa nhevosen ja viemään vihreälle jne.
Heppapoika harjoitteli tänään juoksuttamsita käynnissä ja nakki oli hieman hämmentynyt, mutta hienosti kyllä kertoi jos kaksilahkeinen oli liian hidas käskyttäjä tai komennus oli liian lepsu. Hienosti löysättiin vyö ja kävelytti loppu käynnitkin.



On mukava nähdä ihmisessä tapahtuvba kehitys kun kaksi kuukautta sitten meni kaksilahkeinen sinne minne nakki halusi ja nykyään nakki menee sinne minne kaksilahkeinen haluaa. Herra talutti Nakin talliin, purki varusteet ja myös huuhteli koko elukan! Kuulema oli vähän kun autoa pesisi, mutta vastaan hangoitteleva potilas. Herra vei Nakin myös vihreälle ja hyvin määrätietoisesti raahasi poiskin. Nakki kun jäisi mielellään aina pitkäksi toviksi syömään. Nykyään ei tarhalangatkaan ole solmussa ja Nakki odottaa kiltisti tarhaan pääsyä eikä minun tarvitseolla metrin päässä auttamassa.


3 kommenttia:

  1. Jahas, että "kaksilahkeinen" on löytänyt paikkansa talli- ja hevostouhussa.
    Ihan kiva juttu. Kuvista näkyi, ettei homma ollut vastenmielistä hevoselle eikä nuorelle miehelle.
    Vaihtelu virkistää meitä kaikkia.
    Kesänriemuja kaikille siellä tallimaailmassa !!

    VastaaPoista
  2. Onko sulla juoksutusraippa käytössä juoksuttaessa? mun oma joskus juoksuttaessa kans ku ei huvittänyt (tamma kylläkin :D ) niin saatoi kääntyä päin ja hyppiä pystyyn yms.. ihan kunnon komennuksilla ja aktiivisella työllä se on nyt maailman helpoin juoksuttaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori en aijemmin ollut huomannut tätä. Tosiaan meillä raippa useinmiten vaan pahensi touhua :)

      Poista