sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Miten se klippaus sitten menikään

Kirjavaisen Mandi kävi klippaamassa nakin. Ensiksi hiljaisemmalla koneella kokeiltiin mitä sanoo äänestä. Noh ääni oli ok, mutta jännitys iski kun kone sammutettiin ja sillä siliteltiin kylkeä. Lopulta herra rauhoittui ja sama tehtiin äänekkäämällä koneella.



Nakki sai kehuja hienosta käytöksestään, että oli fiksu ja järkevä. Kaikki meni liiankin hyvin klippauksen suhteen. Klippauksen alta paljastui valkeaa höhnää tai noh rupea, joka lähti rapsuttamalla pois. Vaihtoehdot tällähetkellä ovat, että se on joko hautonutta ihoa tai pälvisilsaa. Toivotaan ensimmäistä, mutta nyt ihon saa ainakin puhtaaksi.

Kävin illasta ratsastamassa Nakilla ja oli ilo ratsastaa, koska se ei hionnut alkuraveissa. Ilta pesu hexocilillä ja toivotaan että helpottaa tuohon ihon.


3 kommenttia:

  1. Mun ponilla on joskus samanlaista, tosin vain takajalkojen sivussa, lautasilta alaspäin. Eläinlääkärillekin näytin rokotusten yhteydessä, mutta hänkään ei oikein osannut sanoa mitä olisi. Olisi kuulemma pitänyt nähdä karvan kanssa, mutta en tiedä mitä apua siitä olisi, kun karvassa ei mitään näy eikä nuo edes tunnu kun kädellä hipelöi. Mä pesin pari kertaa pesubetadinella ja helpotti ehkä vähän. Noita ei siis ole edes joka kerta kun on klipannut ja tallin muilta hevosilta ei ole löytynyt (klipattuja tai ei), joten mitään tarttuvaa tuskin on.
    Pälvisilsa muuten näkyy karvassa, yhdellä tallilla kerran oli muutamalla hepalla. Se on sitten tosi kettumainen kun kaikki pitää desinfioida varusteista lähtien ja saattaa silti jäädä tallinrakenteisiin, josta taas myöhemmin tarttuu.

    VastaaPoista
  2. Ei tuo mielestäni pälvisilsaa ole, koska se tosiaan näkyisi karvassa niinkuin Heli sanoi tuossa aiemmin. Jospa se on hautunutta hikeä joka ärsyttänyt ihoa, hän saattaa olla herkkäihoinen. Kannattaa tosin pesaista ja kokeilla desifioivaa pesuainetta kuten betadineä jospa lähtisi sillä. Jokin rasva/desinfioiva suihke saattaa myös auttaa. :)

    VastaaPoista
  3. Taas tuli uutta tietoa hevosen hoitomaailmasta. Kasvaako Huugon karvat samaa vauhtia kuin meillä ihmisilläkin ? Kohta tulee kylmät kelit ja karvat on ajeltu....saattaapi viluttaa Huugoa.
    No, yhteiset ratsastusreissunne saa veren kiertämään ja tulee lämmin.
    Tällaisia "ei asiantuntija" pohdiskeluja ja kommentteja lähettelee hevosesta ja hevosen hoidosta hyvin vähän tietävä blogisi seuraaja.
    Noora, kiitos mielenkiintoisesta postauksestasi.

    VastaaPoista