keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Vieras pilotti

Jessie kävi ratsastamassa Hugolla ja voin myöntää etten tiedä kumpi meistä nauroi enemmän. Hän on kyllä ensimmäinen, joka sanoo Nakin liikkeitä mukaviksi.

Jessietä sai kyllä komentaa käyttämään raippaa. Siinä naureskelin, että jos hevonen ei kuuden kierroksen pyytämisen jälkeen siirry raviin niin voi sillä kepillä huomauttaa hyvällä omallatunnolla. Hevosta sitten hipaisemalla kaulalle huomautettiin laiskanpulskeudesta. Käskin napauttamaan uudestaan ja kovempaa. Hugo lopulta siirtyikin laiskanpulskeaan raviin.



Pilotti totesi, että Hugo vaipuu herkästi kuolaimen taakse kuten kuvistakin näkyy. Kuskin tuomio oli ettei hevonen oikein ottanut pohkeita läpi. Suurin ongelma oli hevosen eteen saaminen. Kun hevonen alkoi liikkua laitoin heille pienenen ristikon.
Koska Hugo ei hypännyt niin pientä, joten nostettiin estettä.







Esteillä kuski sai vaan olla ja hevonen sai hoitaa työnsä rauhassa. Kuski saattoi saada oikein hyvää pohjaa hyppy täuon jälkeen.

3 kommenttia:

  1. Hienoa lukea ja nähdä kuvista, että Huugo pärjää uusienkin ihmistuttavuuksien kanssa.
    Jutusta käy ilmi myös se, että tallilla on ajoittain oikein nauruhauskaakin. Niin pitääkin olla. Hyvä Jessie, Noora ja Huugo !!!
    Tästä blogiviestistä nautti Katariina Heinolasta

    VastaaPoista
  2. Hahaa! Naureskelen vaan täällä omalle suoritukselleni. :D

    VastaaPoista