torstai 28. heinäkuuta 2016

Viime aikojen laidun tekemistä

ylempänä lähtötilanne ja alempana nyky tilanne.
Hugon silmä alkaa olemaan jo hyvässä kunnossa, joten pikkuhiljaa voi hengähtää ja olettaa ettei silmästä näkölähde. Nykyään Hugo antaa nätisti laittaa tipat silmään(lukekaa ei heittele laittajaa pitkin pihoja).






Kuumien päivien helpotukseksi Hugo pääsi kolmen kilometrin päässä sijaitsevalle uittopaikalle hoitamaan paarmanpuremia ja viilentymään. Vesi ainakin roiskui oikein iloisesti. Matkalla oli vaikka mitä uutta ja pelottavaa, mutta rohkeasti se meni siltojen ja isojen kuorma-autojen ohi.



Ollaan viereisellä työmaa-alueella ratsasteltu ja ihan hyvin homma toiminyt. Hieman ehkä kiireinen kaveri, mutta kyllä se siitä pikku hiljaa rauhottui. Myönnettäköön että ohjat heitin pari kertaa kaulalle ja kirosin että eikö oltaisi voitu ostaa jotakin muuta hevosta.

Ratsastuksen jälkeen annoin Hugolle ruuat ja lääkkeen ja vein laitumelle. Se joi tuttuun tapaansa ämpäristä ja lähti syömään. Ei mitään erikoista tai muutenkaan poikkeavaa. Aamulla äitini meni laittamaan lääkettä ja sain 10 maissa soiton että siellä on yöllä mennyt aitaa matalaksi ja nyt se on toisten laitumella kököttämässä. Hevonen oli kiskonut itsensä parista langoista läpi...Toiset hevoset eivät kuulmea varsinaisesti edes huomanneet, että laidun porukka oli lisääntynyt yhdellä. Oli miten oli tilanne saatiin rauhoittumaan ja äiti sai apua hevosen tarhaan vientiin. Aidat on korjattu ja hevonen oli ainakin lähtiessämme siellä missä pitikin. Riehunta reissun tuloksena pikkuinen pintä naarmu takajalassa, muttei mitään erikoisempaa.

3 kommenttia:

  1. Kiva blogi tää! Tykkään bannerista ja ulkoasusta paljon :) liityin lukijaksi, kävisitkö kurkkaamassa/liittyisitkö lukijaksi munkin blogiin? www.jiinamilla.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kulkeepas kivan näköisesti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Töitä on vielä paljon, mutta eiköhän tämä tästä ajan kanssa parane.

      Poista