maanantai 6. elokuuta 2018

Mites meille

Nakin jalka on ollut epämääräinen jonkin aikaa. Mitään sen kanssa ei ole tehty, mutta hieroja kävi ja sanoi ristiselän olevan kipeä. Nakki on tosiaan ollut laitumella eli lomailemassa. Kengittäjän kanssa taivuteltiin ja todettiin että takakiner on hieman kipeä. Pidettiin pieni pohdinta mitä sen kanssa tehdään. Laitetaanko autoon ja viedään kliniikalle vai mitä tehdään. Tultiin tulokseen että on mahollista että se on liukastunut,kipeytynyt, varonut ja sitten se jalka on kipeä. Nyt olen ollut osteopaattiin yhteydessä, koska tälläinen suositus saatiin ja kokeillaan sitä ja sitten mietitään uudestaan. Kiltisti ja mielellään se kävelee ja seurustelee. Ristiselkää täytyy alkaa rajusti vahvistamaan, koska se on Nakin rakenteen heikoin osa. Eli tukea ja liikkuvuutta ristiselkään ja hierontaa varmaankin tulevaisuudessa. Eli puomi-kavaletti juttuja on vuorossa paljon.

Jotain ruunan kanssa pitäisi tehdä, mutta odotellaan osteopaattia, joka sai paljon hyviä suosituksia tutuilta ja katsotaan miten edetään. En uskalla vielä puomijuttuja tehdä eli odotellaan että osteopaatti saadaan kiinni ja paikalle ja sitten aletaan jumppaamaan tai laitetaan autoon tarkemmiin tutkimuksiin.

Koska ei voida ajaa tai rasittaa niin ollaan muisteltu vanhoja temppuja. Kumarrus,pusu, hymy. Ne ovat menneet yllättävän hyvin siihen nähden ettei niitä ole tehty aikoihin.



 Aluksi mietittiin että akka mitähän =(¤¤/¤#)") sä haluat

 Sitten olikin ahaa elämyksen vuoro
Myös namien vaatiminen oli tuoreessa muistissa!













1 kommentti:

  1. Huugolle toipumista vaivoistaan ja huoltaja/valmentaja/ystävä Nooralle viisaita hoitopäätöksiä Huugon vaivojen poistamiseksi.
    Näin puhuu ihminen, kenellä on täysi nolla hevosenhoitoasiassa. Osaa kuitenkin toivotella.
    Kuvagollaasi oli taas loistava j hellyttäväkin.

    VastaaPoista