lauantai 7. marraskuuta 2015

Hevonen liikkuu hyvin ja elämä hymyilee

Rapsutus sessio
Hugo on viihtynyt tosi hyvin. pohja on ihan mahtava ja siellä pystyy menemään tunneista huolimatta todella hyvin. Lihis on tykästynyt uuteen tarhaansa ja viihtyy hyvin. Tarhassa on puita, joihin on kiva rapsutella ja heinät tulee ajallaan ja Hugolle on muodostunut rutiinit.

Ollaan tehty sileällä ympyröitä ja reenattu pohkeenväistöjä. Ideana on ihan vain hakea tuntumaa uuteen kenttään ja hakea rentoa hevosta. Lihis on ollut ihan mukavan tuntuinen ja eteenpäin pyrkivä. Hevonen on toiminut kentällä paremmin kuin alangossa ja elättelen toiveita, jos päästäisiin kohta puoliin hyppäämäänkin kunnolla. Katsellaan kuitenkin rauhassa, jotta päästään siihen normi kuntoon mikä oli ennen sairaslomaa.

Kavaletti treenit meni hyvin. Hevonen innostui niin kamalasti ja oli korvat eteenpäin menossa koko ajan. Otettiin ihan rauhassa ja hevonen odotti ja reagoi hyvin istuntaan ja muihinkin apuihin. Muutama kavaletti meni lähinnä suoraan päin, mutta saatiin muutama hyväkin ylitys. Pidettiin yhdellä pitkälläsivulla olevaa yksittäistä  kavalettia. Hugosta on saatu irti hyviä siirtymisiäkin irti.

Puomi treeniäkin kokeiltiin ja se oli hauskaa. Meillä oli seitsemän puomia peräkkäin, joista 5 ensimmäistä meni ongelmitta. Kaksi viimeistä olikin hieman haastavia, koska ei olla menty noin montaa puomia peräkkäin koskaan. Hevonen antoi parastaan eikä vetänyt herneitä nenään. Laukka oli todella hyvää ja sen sai todella rauhalliseksi. Menimme ravipuomit ja puomien jälkeen nostettiin laukka ja harvinaista kyllä Hugo oli äärimmäisen rauhallinen puomeilla, vaikka tiesi puomien jälkeisestä laukan nostosta.

Hugolla alkaa olla todella paljon karvaa, joten pitää harkita klippaamista. Hevonen hikoilee herkästi ja menee näissä treeneissä jo ihan hikeen. Seuraillaan tilannetta ja tarpeen niin vaatiessa kutsutaan klippaaja. Tietenkin, jos vaan mahdollista niin ei klipata.



Karvakamu

4 kommenttia:

  1. Ennen klippausta kannattaa pyytää hieroja katsomaan hevosen läpi. Voimakas hikoilu voi kertoa myös kivusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugo on hikoillut aina runsaasti mutta nyt ollaan pidetty ilman loimea uudessa tallissa ja talvikarva on sen mukainen. Ja Hugo on nyt lämpimässä talliissa. Tämä klippaus kävi mielessä jo viime talvena juurikin tämän saman hikoilun takia.

      Poista
    2. Tuskin hierronnasta haittaa olisi?

      Poista
    3. Hieronta ei koskaan tee pahaa. Enkä tietääkseni sanonut, että hieronnasta haittaa olisi. Takerruin vain tähän kipuiluun.

      Poista