maanantai 5. elokuuta 2013

Ratsastusta,testailua ja teoriaa.

Eli olin lauantaina ratsastamassa ja menin kidillä. Se oli aivan kauhuissaan kun naapuri ajoi ruohonleikkuria. Kidihän ei ole nähnyt moista koskaan ja se piti todella kovaa ääntä. Se yritti kovasti oikoa pois päädystä, mutta lopulta sain sen kulmaan ja päätyyn asti. Menimme myös ympyrällä, joka ei ollut iso.Ravissa se oli aivan liian pieni kuskin(eli minun) hahmotus kyvylle. Lopulta saatiin ympyrä kuntoon ja kidi otti muutaman askeleen peräänannossa josta olen todella ylpeä. Menin kidillä kolmatta kertaa satulalla, mikä tuntui todella kummalta.(olen mennyt ratsastus vyöllä) Kidillä oli sellaista hötkyponi energiaa, joten Kaitsu(katarina, kidin omistaja) kysyi minulta-" Noora uskallatko laukata sillä lujaa ?" No arvatkaas vain uskalsinko? No totta maar. nostettiinkin laukkaa seuraavasta kulmasta ja laitettiin vauhtia kavioihin. se meni niin ihanan lujaa. Sitä tunnetta ei voi unohtaa. Kolmen laukka kirroksen jälkeen Kaitsu huutaa: " noora tule tuo ristikko! " Käänsin kidin esteelle ja samassa kun se tajusi menevänsä esteelle se innostui niin suunnattomasti ja hyppäsi esteen ilmavasti, mutta pehmeästi. Otimme taas reipasta laukkaa ja kidi alkoi kompastella. Päätimme kaitsun kanssa yhteis tuumin, että kaitsu menee selkään. Kaitsulla se ei kompuroi. Emme tiedä mistä se johtuu. Kaitsu tuli alas selästä ja sanoi että mene sinä tuohon kulmaan niin minä menen tähän ja juoksutetaan kidiltä energiaa pois. Se olikin puuhaa sillä raipan kanssa sai perassä juosta ja kidi vaan ravaili ja oli oikea liitokavio. Otimme kidin kiinni ja olin nousemassa takaisin selkään kun se aloitti potkimaan ja näykkimään. Syy selvisi selkään koskiessa. Se oli niin kiepeä että aristeli pelkkää koskemista. Päätimme lopettaa ratsastuksen siihen ja purkaa kidin pois.
    Tallissa pesimme hikisen kidin ja pyysimme teijan tulemaan katsomaan, kuinka kipeä kidin selkä oikein on. Teija tuli ja Kaitsu hieman painoi kidin selkää ja kidi reagoi heti. Levitin siihen kunnon kerroksen linimenttiä siinä toivossa että se pääsisi huomenna kursille edes yhdelle tunnille. Päätin jäädä myös yöksi tallille Sonjan ja Katan kanssa. Asia sopi Teijalle vallan mainiosti, sillä siistittävää oli ennenkuin kurssilaiset seuraavana päivänä tulisivat. Vanhempani toivat tavarani jotka vein kotaan. Haimme Kaitsun kanssa Rosarin tarhasta ja rupesimme varustamaan sitä. Sonjan ja Katan saapuessa veimme rosarin kentälle ja kaitsu ratsasti sillä ensin ja hyppäsi pieniä ristikoita ja pystyjä. Sonja ja Kata päättivät tehdä minusta seuraavan uhrin ja minut laitettiin selkään. "Pikku" Rousku pelkäsi jakkaraa hirveästi, mutta tutustumisen jälkeen pääsin selkään. Kävelin pitkin ohjin ja tunnustelin askeleita. Pian otin ohjat käteen ja tei n pysähtymisiä ja liikkeille lähtöjä ympyröitä ja jopa pohkeen väistöjä. Asia josta olen erityisen ylpeä on se että Rousku jota on nyt noin 2 kk koulutettu teki pyynnöstä avotaivutuksia! Se sai sydämmen sulamaan lopullisesti. Oli se vain niin ihanaa. Olin mennyt saman mittaisilla jalustimilla kuin kaitsu ja meillä ei ollut mitään ongelmaa. tulin alas ja laitoin Sonjan selkään. Hän on minua jonkin verran lyhyempi ja rosar huomasi tämän ja koska Rousku on oikea mamman poika se huomasi kaitsun joka seisoi kentän keskellä ja päätti mennä mamin luokse Sonja yritti ja yritti, mutta siitä ei tullut mitään. Lopulta alkoi homma jo jotenkin sujua. Veimme rosarin talliin ja Kata meni ja seisoi Rouskun selässä tallin pihassa. Rosar ei ollut moksiskaan. Teimme talli töitä yms. ja menimme nukkumaan.
    Aamulla heräsin klo 06.15 omia aikojani ja menimme katan kanssa ulos katselemaan hevosia. Noin klo 07.00 rupesimme järjestelemään tavaroita yms. Pian tulikin ensimmäiset kurssilaiset ja niitä auttaen lähti homma käyntiin. Kaitsun äidin piti pitää teoriat, mutta hän sairastui 39 asteen kuumeeseen ja varapitäjä, Kaitsun sisko oli myös kuumeessa, joten laitettiin ahkerat avustajat töihin :) Pidimme 4 tuntia teoriaa. Loppu päivä sujui ihan rattoisasti. Estekurssilaisille puomeja nostellessa.




Ylväs Rousku ja itikan kokoinen ratsastaja :DD

4 kommenttia: