maanantai 30. huhtikuuta 2018

Pientä pohkeenväistö harjoitusta

              
Tänään harjoiteltiin pohkeenväistöä. Tässä video koko karmeudessaan. Nakin kanssa suurin hanklauus on siinä, että sen pääkoppa hirttäytyy ylösalaisin henkseleistä takapuoleen ja vielä ympäri. Se tekee mahdollisimman hyvin ja parhaansa. Sen kanssa hankaluus tulee tuon temmon kanssa edelleen. Liikaa intoa ja kierroksia.

Hevonen on myös pohkeenväistössä käynnissa Nakin kanssa ongelma korostuu kun sitä pyrkii pysäyttämään. Silloin hevonen tarjoaa pohkeenväistöä, mutta puolipidätteelä ja ohkeella heikommin. Rutiinin puutetta ja kuten videolla näkyy käynnissä pyrin sen aina pitkiensivujen välissä pysäyttämään.

Ravissa Nakki tekee väistöjä vaihtelevasti. Oikeaan kierrokseen se väistää usein hyvin mutta kiireellä. Sitä videolla ei oikein näy, kun tekee sen pari askelta ja sen jälkeen on pakko suioristaa ja jarruttaa ettei ruuna ole naamallaan. Ja tottakai Noora amatööri kuvaajan taidoilla onnistui napsaseen kameran sijainnin siten, että se leikkasi osan väistöistä pois.

Ravissa vasempaan kierrokseen väistäminen on yksi murheen kryyni. Hevonen rikkoo aina lauaklle ja tekee enemmän ihme pomppuja ja räpeltää pikku ravia kun astuu ristiin.

Sillä myös jää hätäisyys päälle kuten ravissa näette. Se ei purkaudu lainkaan vaan se kipittää kun hullu. Aika varmastikkin on islle lääke ja tämä pohkeenväistö on sille vain hyväksi. ensikerralla ehkä puomeja joko ratsaisn tai liinassa. Taikka jotain laukka työskentelyä.





sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Pienellä pyöreällä ponillansa

             
Hieman mietin julkaisenko videon, koska oma ratsastus ei miellytä silmää eikä olemus muutenkaan.

Aluksi teimme pohkeenväistöä ja se oli virhe. Hevonen otti kierroksia koneeseen, koska pohkeella takaosan siirtäminen on ihan ok, mutta vauhdin pitäisi pysyä samana. Hirveästi kehuja aina kun siirsi takaosaa. Teki ihan hyvin, mutta tosiaan vauhti oli varsin reipas ja normaalit pysähdykset eivät oikein toimineet. Tehtävänä oli pitkillä sivuilla pohkeenväistöä ja lyhyen sivujen keskelle pysähdykset.

Ravissa teimme koko uraa ja pääty-ympyrän toiseen päähän. Ravissa homma oli hankalaa, koska tuntui ettei hevonen kulje eteen. Oikeastaan Mitä videolta katson niin ehkä se oli enemmän heti alusta asti hyvässä rauhallisessa temmossa. Huomaa etten itse ole enää niin rutinoitunut ratsastaja saati hevonen rutiinissa, koska näkeehän sen nyt ettei siinä ole samanlaista rutiinia kulkea ympyröillä tai suoralla uralla eikä voimaa kantaa itseään pitkiä aikoja.


Laukassa vasempaan kierrokseen teimme ensin pääty-ympyrällä ja hevonen tuntui aika kivalle. Laukkasi rauhassa, mutta pää ylhäällä. Toisaalta tällä ratsastus määrällä kaikki rauhallsiuus on kotiin päin. Keskiympyrälä keskityttiin vähän siihen, että saataisiin nenää alas ja takajalkoihin liikettä, jolloin laatu olisi vähän parempaa.  Hevonen painoi pohjetta vasten jonkin verran ja  jäin kädellä hieman vetämään, mutta kun musiti hellittää niin homma helpottui.


Oikeassa laukassa oli aluksi hankaluuksia. Hevonen nosti vasentalaukkaa ja lähinnä kaahotti holtittomasti. Muutaman noston jälkeen saatiin tasapainoinen nosto myötälaukkaan ja se että se jatkui tasapainoisena. Parhaansa se yritti ja se oli ihan mukava. Pahasti se painaa sisäpohkeelle, ja kaatuu, mutta sitä ollaan ja korjattu paljon. Vielä kun nuo omat nilkat saisi takaisin kuntoon niin näyttäisi kivemmalta ja tuntuisi tuskattomammalta.

Seuraava tavoite on varmaan saada ravissa paremmin takaosan päälle ja laukassa lyhyemmäksi, koska nyt pää asia on se että se myötää niskasta jos suht pitkiäkin pätkiä ja nyt tarkoitus olisi siirtyä pikkuhiljaa lyhyemmäksi, koska nyt se on hieman nenällään. Mutta ajoittain tossa laukassa on ilmavuutta. Ehkä tämä tästä joskus

torstai 19. huhtikuuta 2018

Ratsastusta,hierontaa ja kevät


Nakki on juossut jonkin verran liinassa ja se sujuu edelleen suhteellisen hyvin. Vino se edelleen on ja laiskan pulskea, muttei mitää vakavaa. Täytyy varmaan alkaa ottaan taas sivuohjat käyttöön ja ottaa jotain uusia kujeita, ettei mielenkiinto aivan täysin katoa.



Isukki vaan katteli formuloita :(
Nakin rakenne on vähän omaan silmään meh. Takaosan lihaksisto on ok, mutta etuosa, kaula ja selkä kaipaisi lisää. Tärkeintä on kuitenkin, että hevonen on terve, Nakille on hommattu myös lelupallo, koska se tarhaa yksin ja ajattelin, että se olisi sille kivaa ajanvietettä. Ruuna tosin oli sitä mieltä että juu tuota mikäs tämä on ja kävi haistamassa ja antoi olla. Nooh ehkä se lämpiää leikkimään jossain vaiheessa. 








Olen vähän käynyt ratsastamassakin ihan vain muutaman kerran ja tuntunut ihan hyvälle, Liinassa tehty laukka treeni näkyy hyvin ratsain. Vasen kierros rullaa normaalisti, mutta oikea laukka oli se missä se kehitys oli tapahtunut. Se että muisti istua alas ja tukea ohjalla ja jalalla niin laukka lyheni ja alkoi pyöriä hyvin, Tyytyväinen saa olla omaan pikku ruunaan, joka aina jaksaa yllättää positiivisesti. Ehkä tästä kesään mennessä saadaan rutiinia takaisin ja päästään työskentelemään täysipainoisesti. Nyt Nakki on tehnyt mun kanssa 30-45 min työskentelyä kentällä.


Nakki on toiminut myös miekkosen ja äidin ratsuina. Se on sille helppoa ja hyvää jumppaa ja sellaista että se voi vähän höntsäillä. Äiti menee kaikki askellajit kentällä ja ympyröitä, kokorataleikkaat yms. 
Miekkonen tekee käynnissä ympyröitä, sunnanmuutoksia ja vähän jo raviakin sekä harjoittelee keventämistä. 







Tänään Nakilla oli hieroja, joka osottautui oikein mukavaksi. Nakki nautti silmiin nähden ja oli oikein rentoutunut. Homma alkoi sillä tavalla, että juoksutin Nakkia kentällä ja juoksuttaja katsoi liikkumista. Hieroja oli huolissaan Nakin ristiselästä ja takajaloista, koska se näytti jäykältä. Otettiin ruuna talliin ja aloitettiin hieronta. Kaulasta aloitettiin ja aluksi se tuntui jäykältä, mutta johtui todennäköisesti vain uudesta tilanteesta. Sitten siirryttiin lapoihin ja lapojen yläosassa oli pientä jumiutumaa ja saatiin vinkkejä, kuinka avata lapoja. Selkä oli se mikä eniten huoletti, koska satula asiat ja paino näkyvät siellä tietenkin. Selän etuosa oli ok, mutta takaosa oli pientä jumiutumaa. Hieroja sanoi ettei epäile satulaa vaan enemmän että tehnyt töitä. Nälkä kuoppien päällä oli jumia, muttei mitään suurta. Takapuolessa oli pieniä jumeja ja sitten lanteen sivuttais suuntainen liike ei ollut ruunan mieleen. Eli lanne oli siis suurin kipu alue. Hieroja oli sitä mieltä, ettei ole mitään vakavaa jumia ja hevonen on lihaksisto oli symmetrinen ja kärry lenkeistä takapuolen työntävät lihakset olivat hyvässä kunnossa. Kuulema löysien takapolvien takia olisi tärkeää tehdä paljon puomi tehtäviä sekä maazstoilla metsäpoluilla, jotta saadaan vahvistettua polvia tukevia lihaksia. Kuulema polvet eivät kuitenkaan olleet kipeät, joten siinä mielessä ei ollut mitään hätää.