sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Puomi treeniä

Yllä päivän puomi treeni, jossa oli mahdollisuuksia monille erilaisille tehtäville. Äiti käveli Hugonkanssa ja ravaili vähän. Aluksi ratsastin hugolla siirtymisiä ja hevonen oli hyvin pohkeen edessä eli hevonen oli äärettömän herkkä jalalle. Jarrut olivat taas todella huonot ja hevonen jäi vähän juoksemaan.

Kun hevonen oli paremmin kuulolla, aloitimme kolmella puomilla pitkällä sivulla, jossa saatiin yllättävän hyviä pätkiä. Välillä hugo yritti siirtyä kesken kolmen puomin käyntin ja huomauttaessani asiasta työnsi se takaosalla varsin mukavasti.

Seuavana tehtävänteimme vasempaan kierrokseen siten, että teimme voltin laukassa ja voltin jälkeen siirryimme raviin ja tulimme ravipuomit. Alussa oli haaseena saada henen rauhassa kääntynään laukassa yksittäiselle puomille. Seuraava ongelma olikin että hevosta sai riittävästi kiinni ettei se jääny juoksemaan liian lujaa ravia puomeille.

Toisessa kierroksessa tehtiinkin laukassa pääty-ympyrällä oleva puomi, siirryttiin raviin ja tultiin ravipuomit ja lyhyen sivun keskellä nostettiin laukka ja tehtiin toinen pääty-ympyrä. Tässä tehtävässä laukan lyhentäminen oli se ongelma. Se että hevonen hidastaisi ja lyhentyisi helpottaisi kääntämistä ja siirtymisiä. Lopulta se sujui oikein mallikaasti, kun muistin istua satulassa ja ratsastaa kunnolla niin homma helpottui.

Viimeisenä tehtävänä mentiin toisen pääty-ympyrän puomi laukassa, vasemmasta kierroksesta vaihtaen oikealle. Sen jälkeen oikeastakierroksesta vaihtaen vasemmalle. Se meni yllättävän hyvin lopulta ja saatiin siistejä vaihtoja.


menipäs hyvin

















lauantai 1. lokakuuta 2016

Pikkuista rataa

Tälläisen radan virittelin kentälle.  pitkän sivuun yksittäisellä esteellä oli alla lankku ja toisella pitkälläsivulla olevalla linjalla oli neljän askeleen väli. Hyppäsin useaan otteeseen lankun ja siitä kääntäen lävistäjälle ja sen esteen jälkeen linjan toiselle esteelle.
Verryyteltiin reippaasti ja kevyesti niin ettei hevonen väsy mutta lämpeää kuitenkin. Muutamat ympyrät ja taivuttelua ulos että sisälle uralla. Pohkeenväistöä ja ajattelua eteenpäin, jotta hevonen olisi hyvin hereillä. Se onnistui ihan hyvin. Laukassa oli laiska hevonen ja pyörittämisessä vaikeuksia. Takaosaa kun sai hereile laukan pyöritys parani.
Verryyteltiin lävistäjällä olevalla pystyllä ja ohjat eivät taaskaan pysyneet kädessä. Jäin pahasti tuuppaamaan. ja se jnäkyi esteellä. Hugo onneksi korjasi hyvin. Muutamaan kertaan Hugo vaihtoi laukan hienosti esteen päällä.
Hypättiin suraavaksi lankkua ja hevonen imi aika rajusti esteeseen ja ekalla kerralla tuuppasin jalalla ja istunnalla liian rajusti. Korjattiin ja sitten otinkin kädellä liikaa. Uudelleen ja onnistui jo ihan ok.
Toiseen kierrokseen tullessa lähestyttiin ravissa, koska kontrolli oli hieman hukassa tai oikeastaan haluttu rauha puuttui. Ravissa oli rauhallisempi, joka helpotti siis lähestymistä. Ravissa lähestyminen ja askel ennen estettä hevonen otti laukkaan ja hyppäsi kivasti ja esteen jälkeen lähti vähän reippaammin jolloin sai taas kypärä takaraivolla jarruttaa.
Siirryttiin hyppäämään linjaa, jolla ongelma oli, että hevonen meni hieman liian kovaa linjan välin. Linjaan piti tulla viisi laukkaa ja pariin otteeseen tuli neljällä. Hevonen oli innoissaan ja kuski roikkui mukana ja jarrutteli hevosta.

oikeaan kierrokseen eli Hugon vaikeammassa laukassa. Hevonen otti taas hiukan liiaksi vauhtia niin toin sen ravilla sisään linjalle. Oikeastaan muutama viimeinen askel tulikin laukalla. Linjan jälkimmäinen este ylitettiin varsin vauhdikkaasti. Suoraan sanoen sai istua ahterillaan ihan tosissaan siinä linjan välissä ja pyrkiä jarruttamaan hevosta. Vaihtelevalla menestyksellä se sitten jarrutti. Linjan toisen esteen hevonen lähti häntä suorana eteen.
Siirryttiin hyppäämään lankku,tiukka vasen punainen pysty ja linjan toinen osa. Lankulla tuli hyvät hypyt ja esteen jälkeen hevonen oli äärettömän etuvetoinen ja joutui ottamaan kiinni kunnolla ja äänellä huomauttaa, että jarrua.
Ohjat pitkinä taas, mutta tässä on tämä tiukan käännöksen jälkeinen pysty. Jätin hevosta usein yksin, jolloin hypyt onnistuivat vaihtelevasti. Aika suurella prosentti määrällä hevonen ylitti esteen hienosti kuskin mokailusta huolimatta.
Edelliseltä pystyltä oli kuusi laukkaa kaarevalla linjalla seuraavalle esteelle. Siihen tehtiin muutamia kieltoa, koska en tasapainottanut tarpeeksi hevosta ja paikka ei osunut tai olimme niin erimieltä ponnistus paikasta ettei hevonen lähtenyt kokeilemaan eukon ideoita.
Loppuun kuvia vielä hypyistä tehtäviltä.